Puheenjohtajalta 22.4.2012

Vuosikokous pidettiin Äimäraution lumissa maisemissa eilen lauantaina.  Esityslistalla olleet asiat hyväksyttiin sellaisinaan. Paikalla oli 58 jäsentä. Kiitos kaikille osallistuneille, jotka kurjasta säästä huolimatta tulivat paikalle. Jopa kulku lumen peittämillä poluilla oli vaikeaa ja kävi kuntoilusta.

Jäsenistö hyväksyi hallituksen esityksen hoitamattomien tai huonosti hoidettujen palstojen uudesta huomauttamiskäytännöstä. Toivomme nyt kaikkien ymmärtävän, että sanktiot voivat olla kovat, jos palstan hoidon laiminlyönti on jatkuvaa. Palsta ei saa myöskään olla rojun keräyspaikka. Siistikää siis palstanne siirtolavapäivänä turhasta tavarasta. Jos huomauttaminen joudutaan viemään syyskokoukseen, niin silloin siellä ollaan nimeltä mainittuna. Tämän välttääksemme pidetään palstat kunnossa.

Kerroinkin jo hallituksen tiedotustilaisuudessa, että talkootunteja ei enää voi itse merkitä vihkoon.  Olemme uudistaneet koko merkitsemistavan ja nyt isännät, emäntä ja puheenjohtaja merkitsevät tehdyt tunnit ylös.  Yleisten talkoitten ulkopuolella voit sopia talkootöistä isäntien kanssa. Jokaiselle löytyy varmasti tekemistä ja myös kevyempi töitä on tarjolla. Netissä olleita talkootöitä on varattu todella kiitettävästi.

Myös hallitus kokoontui menneellä viikolla. Kesätyöntekijät on valittu ja he aloittavat työt ma 14.5.. Lasten kesäkerhon vetäjiksi on hakenut yli kolmekymmentä nuorta. Mukava nähdä, että tällainen kesätyöpaikka kiinnostaa ja saamme sinne varmasti hyvät tekijät.

Hallitus päätti olla hankkimatta karusellia lasten leikkipuistoon. Tämä asiahan jäi valmisteluun viime syyskokouksen päätöksen mukaisesti.  Karusellia pidettiin hieman vaarallisena, koska alueella on eri- ikäisiä lapsia ja vauhti voi olla liian kova pienemmille. Toisaalta lasten vanhemmat tuntuivat olevan tyytyväisiä nykyisiin laitteisiin eikä uusien hankkimiselle ole pakottavaa tarvetta. Hyvä näin.

Tapahtumat-sivua on päivitetty kesäkuun loppuun. Käykääpä tutustumassa. Siellä on monenmoista mukavaa tarjolla. Vuosikokouksen yhteydessä ideoitiin myös jäsenistön parissa uusia juttuja kesäksi. Niistä tiedotetaan myöhemmin, kun olet saanut tarkemmat tiedot. Hienoa, että jäsenet ovat aktiivisia ja halukkaita järjestämään mukavaa tekemistä meille kaikille.

Vappuun on enää viikko ja lunta on alueella toista metriä. Jututin vanhempia äimärautiolaisia ja heidän mukaansa tällaista talvea ei ole ennen ollut. Toivotaan, että nyt alkaisivat lumet jo sulaa ja pääsisimme pikku hiljaa harrastuksemme pariin. Hieman huolestuttaa sekin milloin saamme vedet auki, jos nyt ei ala lämpenemään.

terveisin Sirpa