Historiaa vuosilta 1945−2010

Siirtolapuutarhaliikkeen aatteellisena isänä pidetään saksalaista lääkäriä ja pedagogia Moritz Schreberiä, mutta hän antoi kuitenkin liikkeelle vain nimen. Varsinainen perustaja oli Schreberin vävy, rehtori Ernst Innocenz Hauschild, joka appensa kuoleman jälkeen perusti Leipzigiin Schreberin nimeä kantavan teollisuustyöntekijöiden lapsille tarkoitetun leikkikentän. Ensimmäinen Schrebergarten, perhepuutarha perustettiin leikkikentän yhteyteen vuonna 1869. Myöhemmin siirtolapuutarhoja ruvettiin Saksassa sanomaan Kleingarteneiksi.

Suomen ensimmäinen siirtolapuutarha perustettiin Porvooseen vuonna 1915, mutta maailmansota pysäytti hankkeen. Jatkossa siirtolapuutarhoja syntyi lähinnä teollisuuskaupunkeihin. Hatanpään siirtolapuutarhassa Tampereella toiminta aloitettiin vuoden 1916 kesällä.  Puutarha toimi edelleen Niihaman ryhmäpuutarhan nimellä. Helsingin Ruskeasuohon perustettiin siirtolapuutarha vuonna 1918.

Siirtolapuutarhojen perustamisen uusi aalto ajoittui toisen maailmansodan jälkeiseen elintarvikepulaan. Hyötykasvit valtasivat alaa koristekasveilta ja eläinten pito sallittiin. Siirtolapuutarhat saivat uusia viljelijöitä, joiden pääasiallinen tavoite oli elintarvikkeiden tuotanto.

Oulun ensimmäinen siirtolapuutarha sijaitsi Raksilan ja Karjasillan välissä kaupunginojan molemmin puolin. Puutarha-alue perustettiin Oulun oikeuspormestarin Johan Arthur Castrénin lahjoittamalle alueelle vuonna 1918. Castrénin puutarha oli poikkeus Suomen siirtolapuutarhojen joukossa, koska yhdistys omisti viljelypalstojensa maa-alueen. Muut siirtolapuutarhat perustettiin kaupunkien vuokramaille. Kuuden hehtaarin alueella oli noin 90 palstaa mökkeineen.

Castrénin puutarha muutti luonnettaan, kun vuokralaiset alkoivat asuntopulan vuoksi asua mökeissään ympäri vuoden.  Alueesta tuli mökkikylä, joka osittain slummiutui. Kainuuntien uuden linjauksen vuoksi Castrénin puutarha joutui muuttamaan Juurusojan kaupunginosaan vuonna 1980.  Uudeksi nimeksi tuli Artturilan perhepuutarha.

1940-luku: Äimäraution siirtolapuutarha perustetaan

Sodan jälkeinen aika oli otollinen siirtolapuutarhan perustamiseen myös Oulussa. Arkkitehti Niilo Mattila teki vuonna 1945 siirtolapuutarhan asemakaavaluonnoksen Äimäraution kaupunginosaan. Alue oli kahdeksan hehtaarin suuruinen peltoaukea. Palstojen määräksi kaavailtiin kahtasataa ja palstojen kooksi 300−500 neliömetriä.

Kaupunki teki päätöksen puutarha-alueen perustamisesta vuoden 1946 toukokuussa. Määräraha varattiin talousarvioon ja Äimäraution siirtolapuutarha merkittiin yleisasemakaavaan. Puurakenteisten mökkien mallipiirustukset oli laadittu Oulun kaupungin rakennustoimistossa. Alkuperäinen pienempi mökkityyppi on kaupunginarkkitehti Martti Heikuran vuonna 1946 suunnittelema. Vuonna 1958 arkkitehti Niilo Mattila laati uudet tyyppipiirustukset, joiden mukaan kookkaammat mökit on rakennettu.

Aloitteen siirtolapuutarhayhdistyksen perustamisesta teki Oulun kaupungin maa- ja metsäosasto. Sanomalehti Kalevassa ilmoitettiin yleisen kokouksen pitämisestä kaupunginvaltuuston istuntosalissa marraskuun 13. päivänä 1947. Metsänhoitaja Kosti Häkkinen avasi kokouksen. Puheenjohtajana toimi kaupunginsihteeri Arvo Heino ja sihteerinä toimittaja Bruno Vuorivirta. Kokous päätti perustaa Äimäraution Siirtolapuutarhayhdistyksen. Paikalla olleet 43 kaupunkilaista ilmoittivat halukkuutensa liittyä yhdistykseen.

Kokouksessa hyväksyttiin maa- ja metsäosaston laatimat yhdistyksen säännöt. Vuokrien indeksisidonnaisuus niistä kuitenkin poistettiin. Väliaikainen kuuden hengen toimikunta valittiin valmistelemaan yleistä kokousta, joka oli tarkoitus pitää seuraavana vuonna. Toimittaja Vuorivirta valittiin toimikunnan puheenjohtajaksi ja kokoonkutsujaksi.

Kaupunkilaiset osoittivat vilkasta kiinnostusta aluetta kohtaan ja palstat jouduttiin arpomaan vuoden 1948 keväällä. Vuokra-aika oli kymmenen vuotta ja palstojen neliövuokra yksi markka, joka vuoden 2009 rahassa vastaa neljää senttiä. Alueella rakennettiin vilkkaasti. Palstojen muokkaaminen oli työlästä, sillä maa oli kovaa turveketoa. Ensimmäiset perunasadot korjattiin kuitenkin jo vuoden 1948 syksynä. Perunan lisäksi viljeltiin muita juureksia ja istutettiin marjapensaita. Useita mökkejä nousi harjakorkeuteen. Ensimmäinen mökki rakennettiin tiettävästi palstalle numero 119 Kullerontien ja Esikontien risteykseen kerhotalon tonttia vastapäätä.

Rakennustarvikkeiden kuljettaminen tonteille oli pehmeiden teiden vuoksi hankalaa. Autot juuttuivat saveen akseleitaan myöten. Betonipilareille perustettujen mökkien kattolape oli kuistin puolelta pidempi. Kerrotaan, että saman tien varrelle rakennetut mökit olivat samanväriset. Koska perustavia töitä tehtiin hankalissa oloissa, yhdistystoiminta koettiin toissijaiseksi asiaksi. Ensimmäinen varsinainen yleinen kokous saatiin aikaiseksi huhtikuun 29. päivänä vuonna 1949. Puheenjohtajaksi valittiin kauppias Armas Kinnunen ja sihteeriksi konstaapeli Väinö Rantasuo.

Alueelta puuttuivat vesijohtovesi, sähköt ja puhelimet. Käyttövesi haettiin Nokelankankaan lähteestä tai tuotiin kotoa. Kaupunki teetti alueelle useita kaivoja. Investointi oli kuitenkin turha, koska kaivojen suolainen vesi oli käyttökelvotonta.

1950-luku: Vilkkaan rakentamisen aikaa

Yhdistyksen kokouksessa vuoden 1950 huhtikuussa alueen asemakaavan laatinut arkkitehti Niilo Mattila kertoi jäsenille, minkälaisia pensasaitoja tulisi istuttaa tonttien ympärille lauta-aitojen sijaan. Mattila esitteli mökkiläisille myös kasvihuoneiden tyyppimallit.

Ensimmäiset yhteiset juhannusjuhlat vietettiin Äimärautiolla Kempeleenlahden suositulla uimarannalla vuoden 1951 juhannusaattona. Suomen lippu nostettiin salkoon ja kokko sytytettiin.

Elojuhlia on vietetty Äimärautiolla 1950-luvulta lähtien. Tapahtumaa on myös kutsuttu sadonkorjuun juhlaksi tai elomyyjäisiksi. Puutarhojen tuotteita myytiin kaupunkilaisille. Myöhemmin on ollut tapana juhlistaa kynttilöin ja pihavaloin elojuhlien pimeää iltaa.

Sanomalehti Kaleva julkaisi syyskuun 6. päivänä vuonna 1951 jutun Äimäraution puutarha-alueesta. Jutussa mökkejä sanotaan viikonloppumajoiksi. Pihojen kukkaistutukset tekivät vaikutuksen toimittajaan. Yhdistys päätti liittyä Siirtolapuutarhaliiton jäseneksi vuoden 1951 syksyllä. Vuoden lopussa yhdistyksessä oli 85 jäsentä.

Pakolliset marjapensaiden ruiskutukset kasvitauteja vastaan aloitettiin vuonna 1952. Asiasta ei oltu yksimielisiä, mutta tästä huolimatta ruiskutuksia jatkettiin vuoteen 1973.

Kaupungin maa- ja metsäosaston laatimat yhdistyksen säännöt, jotka oli hyväksytty perustamiskokouksessa, eivät tyydyttäneet jäsenistöä.  Sääntöjen mukaan jäsenistö ei saanut itse valita puheenjohtajaa. Uudet säännöt laadittiin Talin siirtolapuutarhayhdistyksen sääntöjä mukaillen. Kaupungin lakimies tarkisti säännöt ja ne vahvistettiin huhtikuussa 1953.

Yhdistyksen johtokunta oli tehnyt päätöksen kerho- ja saunarakennuksen rakentamisesta 1950-luvun alussa. Kaupunki ei aluksi lämmennyt hankkeelle, mutta rakennuslupa kuitenkin myönnettiin tammikuussa 1952. Rakennuspiirustukset teki rakennusmestari A. Rönkönharju syksyllä 1951. Rakennuspaikaksi valittiin kiilamainen palsta nro 133.

Koska rahaa hankkeen toteuttamiseen ei ollut, yleinen kokous valtuutti johtokunnan ottamaan Säästöpankilta 100 000 markan lainan (noin 3000 €). Rakentaminen pääsi alkuun. Jäsenistölle myytiin 1 000 markan hintaisia saunaobligaatioita, jotka yhdistys lupautui lunastamaan takaisin viimeistään kymmenen vuoden kuluttua. Kerhoiltojen tuotot menivät rakentamiseen. Kaupunki lahjoitti keväällä 1953 rakentamiseen tarvittavaa puutavaraa.

Ensimmäiset rakennustalkoot pidettiin kesäkuussa 1953. Harjannostajaisia vietettiin seuraavan vuoden elokuussa. Vuonna 1954 järjestettiin lääninhallituksen luvalla arpajaiset, joissa oli palkintona seinäkello ja parikymmentä rannekelloa. Rakennuskassaan saatiin yli satatuhatta markkaa.

Vuonna 1955 juhannusjuhlat siirtyivät Kempeleenlahden rannalta kerhotalon tontille. Samana vuonna jouduttiin talon viimeistelyyn ottamaan Oulun Osuuspankilta 200 000 markkaa lisää lainaa. Sauna valmistui ja ensilöylyt otettiin heinäkuun lopulla. Saunavesi kannettiin Nokelan lähteestä. Myöhemmin palokunnan auto kuljetti tynnyreillä veden saunailloiksi, joita oli kolme viikossa. Alueelle vedettiin kaupungin vesijohdot vuonna 1956. Kerhotalolle saatiin puhelin vuonna 1957.

Yhdistyksen 10-vuotisjuhlat järjestettiin heinäkuun 6.−7. päivänä samana vuonna. Alueella oli juhlaliputus. Ohjelmaan kuului pienimuotoisia näytelmiä, kansantanhut sekä tanssit. Juhlapuheen piti kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Otto Karhi.

Vuonna 1959 yhdistyksessä oli 167 jäsentä. Alue oli vuosikymmenen loppuun mennessä lähes kokonaan rakennettu. Muutamalta palstalta puuttui vielä mökki, mutta niiden vuokralaiset viljelivät palstaansa.

1960-luku: Mökkejä siirretään

Yhdistyksen puheenjohtajat vaihtuivat tiheään. Nelostien leventäminen puutarha-alueen kohdalta aiheutti ongelmia. Neljä mökkiä siirrettiin kaupungin kustannuksella uusille paikoille merenrannan puolelle.

Viisihenkinen lipputoimikunta oli perustettu vuonna 1955. Taiteilija Pentti Koivisto piirsi lipun mallin. Lipussa on Oulun vaakuna sinivalkoraitaisella pohjalla ja alalaidassa kirjaimet ÄSPY. Kolme lentoon pyrähtänyttä hanhea kuvaavat mökeilleen saapuvia puutarhureita. Lippu vihittiin elokuussa 1960.

Maaseudun kurssikeskus maalasi kerhotalon ulkopuolelta. Kerhotalon eteläpuolelle tehtiin ikkunat ja perustus korjattiin. Suunnitellun näyttämöosan rakentamiseen ei kuitenkaan ollut rahaa. Kerhotalolle saatiin sähköt vuonna 1965. Saunaosastossa uusittiin kylpy- ja pesuhuoneen panelointi ja kiuas korjattiin. Tästä aiheutui 10 markan (16 €) korotus jäsenmaksuun.

Yhdistyksen 20-vuotisjuhlat järjestettiin elokuun 6. päivänä vuonna 1967. Tilaisuutta juhlisti Oulun varuskunnan soittokunta.

1970-luku: Mökkeihin sähköt

Tontteja reunustavien pensasaitojen korkeudesta esiintyi yhdistyksessä erimielisyyttä. Aidat pakkoleikattiin 130 cm korkeuteen vuonna 1972. Vuoden 2009 ohjeissa pensasaitojen korkeutta ei ole määritelty. Pensasaidat eivät kuitenkaan uusien ohjeiden mukaan kohtuuttomasti saa varjostaa naapurin tonttia.

Sähköt saatiin alueelle vuonna 1974. Lähes jokainen mökkiläinen otti sähköliittymän. Vuokrasopimuksia jatkettiin 20 vuodella vuonna 1976.

Viereistä ravirataa laajennettiin vuosikymmenen vaihteessa Kuninkuusravien vuoksi. Neljä raviradan vieressä olevaa mökkiä jouduttiin siirtämään laajennuksen alta pois uusille tonteille. Yhdistys olisi halunnut siirtää kaikki Kielontien varressa raviradan puolella olleet mökit, mutta tähän ei kaupunki suostunut.

1980-luku: Tievalaistus

Alue sai tievalaistuksen vuonna 1987. Samana vuonna uudistettiin yhdistyksen säännöt. Sääntömääräisten vuosittaisten kokousten määrä pudotettiin kolmesta kahteen.

Yhdistyksen 40-vuotisjuhlia vietettiin epävakaisessa säässä kerhotalossa elokuun 2. päivänä vuonna 1987.

1990-luku: Tenniskenttä

Kaupunki jatkoi alueen vuokrasopimusta vuoteen 2010. Vuoden 1993 syksyllä oli kaupungin taholta tullut huomautus lähimetsän siivottomuudesta. Sen puhdistaminen tehtiin talkoilla ja siitä aiheutui 100 markan (21 €) ylimääräinen jäsenmaksu.

Vuonna 1994 kaupunki palkkasi työllisyysvaroilla työntekijän hoitamaan puutarha-alueella sijaitsevia yleisiä puistoalueita.

Kaksikymmentä mökkiä jäi kaavaan merkityn Limingantien levennyksen alle. Mökeille kaavoitettiin tontit Esikontien varrelta meren puolelta. Alueelle siirretyt tai rakennetut mökit on routimisen vuoksi pääsääntöisesti perustettu betonilaatalle.

Yhdistyksen 50-vuotisjuhlaa vietettiin heinäkuun 27. päivänä vuonna 1997. Puolustusvoimilta lainattiin ruokatarjoilua varten suuri teltta, joka pystytettiin talkoovoimin. Kerhotalolla pidettiin puheita ja lausuttiin runoja.

Tenniskenttä valmistui kerhotalon eteläpuolelle vuonna 1997. Uudet pysäköintipaikat meren puolella tehtiin loppuun talkoovoimin.

2000-luku: Muutosten aika

Yhdistyksen sääntöjä uusittiin tiheään. 2000-luvun ensimmäinen sääntömuutos tehtiin vuoden 2005 huhtikuussa. Seuraavan kerran säännöt uusittiin syyskokouksessa 2008. Säännöt saatettiin ajan tasalle ja niistä poistettiin sidonnaisuus Suomen Siirtolapuutarhaliittoon.

Yhdistys on vuosittain palkannut alueelle kaksi kesätyöntekijää, jotka vastaavat siirtolapuutarhan yleisten alueiden kunnossapidosta.

Äimäraution siirtolapuutarhan 60-vuotisjuhlia vietettiin 22.7.2007.

Äimärautiota koskeva uusi kaava astui voimaan vuoden 2009 alusta. Sen myötä yhdistyksen alueeseen tuli lisää maata meren puolelta. Siihen on merkitty myös uusi merenpuoleinen parkkipaikka. Kaavan mukainen kevyen liikenteen väylä kulkee Limingantieltä Kullerontietä pitkin alueen halki Kempeleenlahden rantaan.

Yhdistys erosi Suomen Siirtolapuutarhaliitto ry:stä vuoden 2009 huhtikuussa. Jäsenistö katsoi liiton vuosittaisen jäsenmaksun 4 200 euroa olevan liian suuri saatuun hyötyyn nähden. Rahat haluttiin käyttää yhdistyksen omaan toimintaan. Samassa kokouksessa hyväksyttiin myös yhdistyksen ohjeistukset jäsenistölle kuten järjestys- ja jätehuoltomääräykset, rakentamismääräykset ja yleiset ohjeet. Kootuilla ohjeilla pyrittiin selkeyttämään alueen pelisääntöjä.

Keskeneräisenä ollut grillirakennus rakennettiin talkootyönä kirjastoksi vuoden 2009 kesällä. Kirjat, lehdet ja tietokone saatiin lahjoituksina. Kaupungin teknisen lautakunnan puheenjohtaja Taina Pitkänen-Koli vihki kirjaston avoimien ovien päivänä 25. heinäkuuta. Kirjastossa on lainattavissa yli 300 nidettä sekä muun muassa puutarhalehtiä.

Saunan lauteet uusittiin talkootyönä vuonna 2009. Pahasti rapistunut lasten leikkikenttä saneerattiin kaupungin rahoituksella vuosina 2009−2010. Kentälle hankittiin uusi liukumäki ja kiipeilyteline. Keinun istuimet uusittiin ja laitteiden alle tehtiin turva-alustat.

Tulva- ja routaongelmien vuoksi alueella tehtiin kaupungin rahoituksella runsaasti rumpu- ja tietöitä vuosina 2009−2010. Alueen yleisilmettä parannettiin raivaamalla rääseikköjä puistomaiseksi ja lisäämällä yleisiä istutuksia. Kerhotalon portaat ja terassi uusittiin talkootyönä vuonna 2010.

Uuden maanvuokrasopimuksen vuoksi yhdistyksen säännöt muutettiin vielä kerran 18. päivänä syyskuuta vuonna 2010. Maanvuokrasopimuksen mukaan kaupunki vuokraa vuoden 2011 alusta koko puutarha-alueen yhdistykselle, joka vuokraa palstat edelleen jäsenilleen. Vuokrasummien erotuksella yhdistys on lupautunut hoitamaan alueella olevat kaupungin yleiset puistoalueet. Vuokrasopimukset allekirjoitettiin kerhotalolla vuoden 2010 syyskuun alussa. Sopimukset ovat voimassa vuoteen 2037.

Vuosikymmenen lopulla oli havaittavissa selvä ikärakenteen muutos, kun alueelle muutti yhä enemmän lapsiperheitä.  Yleisten kokousten osallistujamäärä kaksinkertaistui.

Toimittaneet Sirpa Niskanen ja Robert Brantberg (2010)

Lähteitä:

Klemetti, Reino: 60 vuotta - Äimäraution Siirtolapuutarhayhdistys 1947 – 2007

Mäkelä, Miinu: Siirtolapuutarhaliike – Urbanisoituvan työväestön pelastaja

Arvokkaita alueita Oulussa osa I, Oulun kaupunkisuunnittelu, sarja A 134, Oulu 1999

Wikipedia

Allgemeine Deutsche Biographie: Hauschild, Ernst Innocenz